Kynttilöitä ja joulun odotusta

Joulu on ihan kohta täällä. Joulumieli alkaa pikkuhiljaa saapua minunkin sydämeeni. Loma alkoi ja mieli alkaa rauhoittua vuoden ihanimpaan juhlaan. Joululaulut soivat taustalla, kynttilöissä loistaa tuli ja koti tuoksuu puhtaalle ja mausteiselle yhtäaikaa.

Lahjojen paketointi kynttilän hämärässä valossa, joululaulujen soidessa hiljaa taustalla, on lempipuuhaani joulun alla.  Kunhan olen ensin saanut tehtyä ne lahjat! Arvostan itsetehtyjä lahjoja.  Niistä välittyvät lahjan antajan lämpimät ajatukset ja arvostan myös niiden tekemiseen laitettua taitoa ja - kaikilla niin kortilla olevaa - aikaa.

Kanelin tuoksuisia paketteja

Joulumielen metsästäjä

Eletään joulukuuta, vaikka ikkunasta ulos katsellessa on aika vaikea uskoa sitä.  Taivas on harmaa ja pilvessä. Nurmikko vihertää ja pajuista löytyy pajunkissoja.  Joulun tuntu täytyy löytää jostain muualta.

Työpaikallani seurakunnassa joulu on sesonkiaikaa. Suunnittelen ja toteutan erilaisilla kokoonpanoilla joulukirkkoja päivähoidolle ja perheille, pyhäkoulua paikallisella joulupihalla ja lasten kauneimpia joululauluja. Näiden väleissä yritän vielä käydä yksittäisissä päiväkodeissa pitämässä jouluhartauksia. "Touhua riittää, kiire on suunnaton" ...

Energian löytäminen oman perheen jouluvalmisteluille on joskus haasteellista. Onneksi on jouluradio, jonka voi laittaa taustalle soimaan ja sytyttää kynttilöitä luomaan tunnelmaa.

Joulu on kuitenkin tullut joka vuosi - vaikka sitten pienemmälläkin touhuamisella.

Näkemiin, kesä!

Elokuu on vaihtunut syyskuuksi ja syksy on tullut.  Ilmassa tuntuu kirpeys, sato kypsyy ja kesän säilöntä on vauhdissaan. Kotona tuoksuu hillolta, mehulta ja maustekurkuilta. Jos minulla olisi suuri kellari, säilöisin kyllästymiseen asti kesän makuja talven varalle. Mutta ei ole, joten on tyydyttävä muutamaan mehupulloon, hillopurkkiin ja sangolliseen maustekurkkuja.

Syksyllä alkaa monta uutta asiaa,  ihmisillä on kesän jälkeen tarmoa etsiä uusia mielenkiintoisia harrastuksia tai aloittaa uuden opiskelu. Itse olen onnellinen,  kun sain vanhaan harrastukseen,  pyhäkoulun ohjaamiseen,  uuden työparin. On mukavaa suunnitella ja tehdä yhdessä pyhäkoulua. Intoa uusiin ja vanhoihin harrastuksiin kaikille!

Rentoutumisen ABC a'la Angora

Tunnustan. En ole kovin hyvä ja järkevä ihminen. Kaiken järjen mukaan minun tulisi näin yli nelikymppisenä olla huolissani omasta fyysisestä kunnostani ja koettaa edes väittää harrastavani liikuntaa säännöllisesti. Mutta kun en ole koskaan tykännyt mistään muusta liikuntamuodosta kuin  tanssista. Juu juu, olen kokeillut Bailatinot sun muut tanssilliset jumpat, mutta ne on liian ohjattuja minun makuuni. Juoksemassakin olen käynyt silloin tällöin ja siitä onnistun nauttimaan vain silloin kun olen lähtenyt lenkille, koska se on tuntunut jo alusta alkaen kivalta ajatukselta.  Minulle pakkopulla on kauhistus! Minä en kai koskaan ole saavuttanut sellaista liikunnan jälkeistä hyvän olon tunnetta. Jos on tuntunut hyvältä, niin siksi, että sain pakotettua itseni lähtemään, liikunta sinänsä ei tuo minulle hyvää oloa.

Kahden työuupumuksen jälkeen opin viimeinkin että suorittaminen ei sovi minun psyykelleni. Edes rentoutuakseni minun on voitava tehdä jotain pakotonta ja vapaata. Jotain, mikä on kivaa eikä välttämättä ole lainkaan viisasta, tarpeellista ja järkevää.

Mutta käsityöhön tarttuminen, siitä minä nautin! On palkitsevaa nähdä kättensä tulokset, oppia uusia asioita, iloita osaamisestaan ja ehkä ilahduttaa tuotoksillaan muitakin. Minä askartelen, virkkaan, neulon, ompelen, tuunailen kierrätystavaroista uusia aarteita ja teen välillä pienimuotoisia nikkarointiprojektejakin. Teen käsitöitä automatkoilla (helppoa kun en omista ajokorttia), kotona, kylässä,  työpalavereissa,  koulutuksissa ja kotona televisiota katsellessa.  Kesken on aina monta työtä, mutta ikinä en ole vielä koskaan joutunut huomaamaan tekeväni jotakin väkisin ja suorittaen. Minun rentouttava juttuni siis!

Toinen voimauttava asia on lukeminen. Olen osannut lukea jo 38 vuotta, enkä voi olla ilman kirjaa kuin todella sairaana. Jos vain suinkin kykenen lukemaan, niin luen. Kirjoja minulla on paljon ja minun on kovin vaikea luopua yhdestäkään.  Bookcrossing on opettanut minua pikkuhiljaa luopumaan sellaisista kirjoista, joita minun ei todellakaan kannata pitää kirjahyllyssäni. Tykkään monen näköisistä kirjoista.  On oma aikansa dekkareille, fantasialle, romanttiselle hömpälle, asiapitoiselle tekstille ja runoille. Mutta uni ei ihan helposti tule ilman kirjaa! Olen lukenut jopa saunassa...

Nostalgiaa kerrakseen

Kun näen myymäläauton, teen aikamatkan lapsuuteen.  Mummolan pihassa kävi kahden eri kauppaliikkeen kauppa-auto.  Mummo osti kesällä aina minulle jäätelön ja joskus sain jopa kaivella omaa pikkuruista, muovista leppäkerttukukkaroani ja ostaa ihan itse pienen karkkirasiankin.  Jäätelön kanssa piti aina mennä härnäämään isoveljen korviketta,  minua 14 vuotta vanhempaa setää...

Nykyisin ovat käyneet kovin harvinaisiksi nuo sympaattiset kauppa-autot. Harmittaa ennen kaikkea niiden maaseudulla vielä asua sinnittelevien vanhusten puolesta, joille pikkumatkan päässä pysähtyvä myymäläauto saattaa olla kotona asumisen ainoa edellytys. Jos tätä palvelua ei ole, on edessä muutto kirkolle tai kaupunkiin vieraisiin ympyröihin.

Ihan jo kannatuksen vuoksi on ihan pakko tehdä aina nostalgiatrippi menneisyyteen ja käydä myymäläautossa ostoksilla aina kun siihen on mahdollisuus.  Iso kiitos näillekin nuorille yrittäjille,  jotka jaksavat tätä vielä pyörittää! 

Salamoita ja räiskettä

Tunnen suurta hengenheimolaisuutta ukkossäätä kohtaan. Ensin on tyyntä ja pimenee. Sitten alkaa kova tuuli, myrsky, räiske ja jyly - ja kohta sataa lujaa. Ihan kuin minä kiukustuessani: ensin olen hetken hiljaa, silmäkulmat kurtistuvat ja  leukaperät kiristyvät. Sitten alkaa kiukkuriehunta kovan huudon kera, saattaapa joskus joku käteen osuva esinekin saada kyytiä. Seuraavaksi pääsee itku. Sitten hiljenee ja kohta alkaa aurinko palata esille...

Joskus olen miettinyt,  kuinka pelottavaa saattaa olla seurata vierestä minun kiukkumyrskyäni, jos ei tiedä että se menee pian ohi ja aurinkoinen minä palaa vallitsevaksi olotilaksi.

Mäntysuovan tuoksua

Onko kesässä montaakaan yhtä ihanaa asiaa kuin mattolaituri, mäntysuovan tuoksu ja puhtaat matot kuivumassa pyykkinarulla? Vaikka kuinka järjellä ymmärrän ekologisen välttämättömyyden sille, että perinteiset mattolaiturit ovat muuttuneet ns. kuivan maan pesupaikoiksi, jään silti kaipaamaan rehellisen mattolaiturin tunnelmaa...

Mattojen pesu tällaisessa paikassa on kovin sosiaalinen tilanne. Juttu kulkee vapaasti vieruskaverin kanssa, harjat suihkivat mattoja vasten ja apua tarjotaan pyytämättäkin vieruskaverille raskaiden mattojen käsittelyssä. Ja hups vaan, ennen kuin ehdit huomatakaan, kohta jo huomataan olevamme melkein sukua! :D

Kesän kruunaa mattojen pesu.  Ja tuoksussa se pysyy muistoissa pitkään.  Helteinen kesäpäivä, juuriharja ja mäntysuopa.

Ajan palastelua

Olen lueskellut viime aikoina  kovastikin ajankäytön problematiikkaan liittyvää kirjallisuutta. Viimeisin lukuelämykseni oli Juha T. Hakalan kirja Pakattu aika. Oppisinkohan joskus hallitsemaan omaa ajankäyttöäni niin ettei ole koko ajan kiire ja hoppu jonnekin ja samaan aikan onneton riittämättömyyden tunne. Olisi varmaan ihan viisasta osata hellittää hetkeksi ja luopua suorittamisesta...

Päätin jatkaa syksyllä tätä nelipäiväistä työviikkoa, ihan silläkin uhalla että tulee olemaan edelleen niitä hullun kiireisiä viikkoja jolloin täytyy yrittää tehdä viikon työt ihan vain yhdessä tai kahdessa päivässä. Jos osaisin sitten vastapainoksi oikeasti nauttia vapaapäivistäni ja levätä ja tehdä voimauttavia asioita silloin. Ja sitäpaitsi poikanen toivoi että äiti olisi edelleen perjantaisin häntä vastaanottamassa ja joskus jopa puolessa matkassa vastassa koulupäivän jälkeen :).

Kevään kohinaa

Keväässä jo ollaan ja koko blogi on peittynyt paksun pölykerroksen alle. On tullut aika puhaltaa pölyt pois blogin päältä ja kertoilla kuulumisia.

Poikanen on jo iso koululainen, kulkee yksin kotiin ja osaa jo odotella ihan itsekseen kotonakin tunnin tai kaksi vanhempien kotiin saapumista. Itsenäistyminen on vääjäämätöntä, mutta silti äidin ja isän syli on maailman paras paikka ja ihaninta on käpertyä yhteisen peiton alle lueskelemaan yhdessä vaikkapa Harry Potteria.

Oman neljänkympin kriisin keskellä olen oppinut tekemään ratkaisuja myös ihan sillä perusteella, mikä on minulle hyvästä. Olen siirtynyt 4-päiväiseen työviikkoon (vaikkakin ne neljä työpäivää ovatkin kovin kiireisiä) ja oppinut nauttimaan joutilaisuudesta ja ihan ikiomasta ajasta, jolloin ei tarvitse tehdä mitään.

Ehkä vielä joskus opin pois suorittamisesta... ehkäpä sitten viidenkympin kriisissä?