Tunnen suurta hengenheimolaisuutta ukkossäätä kohtaan. Ensin on tyyntä ja pimenee. Sitten alkaa kova tuuli, myrsky, räiske ja jyly - ja kohta sataa lujaa. Ihan kuin minä kiukustuessani: ensin olen hetken hiljaa, silmäkulmat kurtistuvat ja leukaperät kiristyvät. Sitten alkaa kiukkuriehunta kovan huudon kera, saattaapa joskus joku käteen osuva esinekin saada kyytiä. Seuraavaksi pääsee itku. Sitten hiljenee ja kohta alkaa aurinko palata esille...
Joskus olen miettinyt, kuinka pelottavaa saattaa olla seurata vierestä minun kiukkumyrskyäni, jos ei tiedä että se menee pian ohi ja aurinkoinen minä palaa vallitsevaksi olotilaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti