Hääpäivä. Kahdeksas. Ja ihme ja kumma, mieskin oppii kun niin haluaa - ensimmäisen kerran muisti hääpäivämme ja sain aamulla lahjankin! Ja nyt sitten tuli paineita, pitänee kai minunkin hankkia jotain lahjaksi...
Kummasti vaan se aika kulkee, ihan kirkkaana muistuu mieleen hetket kahdeksan vuoden päähän, kuinka ei jännittänyt, oli vaan hyvä mieli. Päivä oli kaunis ja juhlat mukavat. Paljon on kahdeksassa vuodessa tapahtunut ja paljon on saanut tahtoakin käyttää, että voi tänään hääpäivää juhlia. Mutta tahtoa riittää jos niin haluaa. Ja välillä on vaan puskettava eteenpäin pelkällä tahdonvoimalla, vaikka olisi niin paljon helpompaa heittää hanskat tiskiin ja sanoa kiitos ja näkemiin. Avioliitto on vaikea asia - täytyy sovittaa yhteen omat, puolison, lapsen ja koko perheen tarpeet, omat ja puolison menneisyyden rasitteet, oma ja puolison suku iloineen ja suruineen ja jostain vielä löytää tahto ja voimavarat pitää yllä henkinen yhteys ja keskinäinen hellyys kaiken arjen pyörityksen keskellä. Onko siis ihme, että niin moni avioliitto väsähtää kaiken tuon keskellä ja menee rikki?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti